BAMBAM "Puh"

27.5.2018 - Katastrofin ainekset?

Ravdalaan olikin lyhyessä ajassa tullut paljon hoitajia. Tallilla olikin oikea kuhina saapuessani sinne. Osa moikkasi minua, ja minä moikkasin tietysti takaisin. Kestäisi varmaan hetki, ennen kuin oppisin tunnistamaan kaikki hoitajat - sen verran monta niitä oli! Minulla itselläni oli ollut koulussa melko kiireistä, niin ehdin nyt vasta tallille hoitamaan Puhia. Mutta no, parempi myöhään kuin ei milloinkaan!

Tallin omistaja Rine näytti minulle Puhin karsinan vanhan tallin puolelta.
- Poni itse on tarhassa, voit hakea sen sieltä! ystävällisen oloinen nainen sanoi. Nyökkäsin. Otin riimun ja narun mukaani ja lähdin kohti tarhoja.
Puhia ei ollut kovin vaikea tunnistaa, olihan se Räddiksen pienin poni. Laikukas risteytysponi ahmi päiväheiniään tyytyväisen näköisenä. Avasin tarhan portin ja tallustin ponin luo. Sen tyytyväinen ilme muuttui salamannopeasti, kun se tajusi, että nyt se joutuisi sisälle. Puh luimi ja katsoi minua kuin pahinta vihollista.
- Hei, ei se nyt noin paha juttu ole, tokaisin ponille ja määrätietoisesti laitoin sille riimun. 

Siinä olikin melkoinen raahaaminen saada punkero talliin. Puh yritti koko ajan - siis ihan koko ajan - ryöstää ruohoa suuhunsa.
- Puh on taas elementissään, Noel nauroi kun Puh oli saanut minut onnistuneesti vedettyä ojaan ruohon perässä. Se repi muutaman tupon ruohoa suuhunsa, ennen kuin raahasin sen talliin. Olihan se varmasti melko huvittava näky, vaikka minua nolottikin siinä tilanteessa ihan sairaasti...
Tallissa huokaisin helpotuksesta. Nyt Puh oli ainakin karsinassa. Hengähdin hieman, olihan se ponin hakeminen tarhasta aika rankkaa, etenkin jos kyseessä oli sen niminen poni kuin Puh. Ehdin jo miettiä, miksi edes otin Puhin hoitsukseni, mutta karistin ajatukset nopeasti mielestäni. Eihän ponia sopinut yhden päivän perusteella tuomita!

Kävin hakemassa Puhin harjat satulahuoneesta. Puh ei edelleenkään näyttänyt kovin tyytyväiseltä sisälle jouduttuaan. Se luimi ja näytti hapanta naamaa minkä kerkesi. Aloin harjaamaan ponia, sen enempää välittämättä ponin mielipiteistä.
Harjasin Puhin huolellisesti ja puhdistin sen kaviot. Pari kertaa meinasin saada hampaista, mutta napakan komennuksen jälkeen se osasi olla hetken ihan nätisti. Eihän se edelleenkään iloiselta näyttänyt, mutta oli jo jonkin sortin voitto, ettei minulla ollut hampaanjälkiä takamuksessani.
- Mites Puhin kanssa menee? Rine tuli kysymään, kun olin juuri saanut ponin hoidetuksi.
- Hyvin, kai, sanoin epäröiden. Rine huomasi epäilykseni.
- On Puh välillä ihan mukavakin, nainen sanoi. Hänen sanansa eivät kuitenkaan onnistuneet vakuuttamaan minua. Uskoikohan nainen sitä itsekään?
No, joka tapauksessa, olin nyt Puhin hoitaja. Olihan se söpö, jos jotain hyviä puolia siitä täytyi keksiä.

Minun täytyi lähteä laittamaan ratsuani valmiiksi alkeis-jatko tunnille, joten Puh jäi hetkeksi taka-alalle. Kyllä meistä vielä kehittyisi hyvä kaksikko, Puhille täytyi vain antaa aikaa. Niinhän?