SECRET SPY "Spai"

Kävelin hiekkatietä pitkin tallille. Eipä aikaakaan, kun näin Spain valkoisen karvan kimaltelevan auringonvalossa. Tai no, se oli ehkä liioittelua. Pikemminkin karva hohti ruskean eri sävyissä, vain korvat olivat pysyneet ponille ominaisessa sävyssä. Huokaisin hymyillen. No, valkoinen poni, mikä poni. Hyppelehdin tarhan portille ja nappasin sen reunalta tummanvihreän jo kulahtaneen riimun ja riimunnarun. Spai oli kiinnittänyt katseensa jo minuun, ja hiukan epäillen se huiskautteli häntäänsä.

Pujahdin tarhaan. Onneksi se oli kuiva, sillä muuten ponia olisi ollut työmaa metsästää. Spai nimittäin katseli minua pää kohotettuna, ja heti lähietäisyydelle päästessäni se keinahti liidokkaaseen raviin ja syöksyi kauemmas, kuin nauraen.

''Spai! Nyt tulet tänne tai en saa sinua ikinä tarhasta ulos!'' Murahdin jo äkäisemmin.

Sentään silloin poni pysytteli paikoillaan, ja sain aseteltua riimun Spain päähän.

Pikkutalliin ja karsinaan päästyämme kiinnitin ruunan huolella karsinaan kiinni. Söpö vihreä-keltainen harjapakki nököttikin karsinan edessä, joten sain aloittaa ponin puunauksen heti. Lika sai kyytiä ensin kumisualla, jonka jälkeen pitkäharjaksisella ja pehmeällä pölyharjalla. Onneksi kuitenkin lika lähti nopeasti pois, eikä ylimääräisiä hikipisaroita sen koommin tarvittu. Napatessani kaviokoukun käteeni poniin iski kuin jokin tanssihepuli. Se ei malttanut pysyä hetkeäkään paikallaan, vaan oli aina nykimässä kaviota pois käsistäni ja hyörimässä ympäri karsinaa. Kaviot puhdistettuani kävin vielä harjaa kevyesti läpi. Spain harjapakissa ei edes ollut kunnollista jouhiharjaa, vain elämää nähneen, lähinnä vain tynkiä ja katkenneita piikkejä omistavan harjakamman.

Hoitotuokion jälkeen päätin jättää ponin karsinaansa odottamaan päivän tunteja. No, olipahan tuleville ratsastajille ainakin puhdas hevonen karsinassaan, eikä likaista ruskeankirjavaa kimoa. Lähdin tutkimaan paikkoja. Maneesin ovi oli muutaman kymmenen senttiä raollaan, ja jokin taitava ratsastaja ratsasti juuri hevostaan. En mennyt sen enempää häiritsemään, vaan kiipesin portaita pitkin yläkertaan.

Yläkerrassa oli näköjään satulahuone. Seinillä roikkui nahkarasvalta tuoksuvia satuloita, kiiltäväkuolaimisia suitsia ja huoneen nurkassa, pienellä tuolilla oli värikäs satulahuopapino. Päällimmäinen huopa oli söpö, pehmeältä näyttävä violetti ponihuopa.

''Hei!'' Kuulin yhtäkkiä äänen takaani. Säpsähdin ja käännyin nopeasti.

Tervehtijä oli pienikokoinen blondi. Hän hymyili ja näytti ystävälliseltä.

''Hei. Minä olen Maja, ja hoidan Spaita.'' Töksäytin ja hymyilin vinosti.

''Kuulinkin, että Spai oli saanut uuden hoitajan. Mutta kiva tavata, mä olen Sissel.'' Tyttö sanoi ja roikutti pienelle ponille sopivan näköistä satulaa.

''Oletko jo ehtinyt tutustua Spaihin?'' Sissel kysyi asetellen siististi niputettuja suitsia koukkuunsa.

''Joo, poni osasi esittää jo puolensa.'' Hymähdin, ja Sissel naurahti.

''Onnea matkaan!'' Hän sanoi nauraen ja lähti.

Päätin jatkaa mennä takaisin tallin puolelle. Karsinoista kuului jo kopinaa ja varusteiden kilinää, tunnit olivat näköjään jo alkaneet. Kipitin Spain karsinalle, jossa poni mutusti karsinan kuivikkeista löytyviä heinänjämiä, ja minut nähdessään nosti päänsä. Sipaisin ponin silkkistä turpaa. Onnea on omistaa hoitoponi!

''Spai! Nyt rauhassa!'' Ärähdin ponille joka heilutti päätään niin että vain käytävän ketjut kilisivät. Ruuna pärskähti ja vaihtoi käytävän lattian kuopimiseen etujalallaan.
''Ei ole todellista. Nyt!'' Murahdin ja napautin harjan päällä ponin lapaa. Olin ajatellut, että rauhaisa iltapäivä, hiljainen talli ja tyhjä käytävä. Mikäs sen mukavampaa kuin ottaa Spai käytävälle, missä on sitten tilaa harjata ja puunata. Mutta ei, ruunan mielestä pelkkä seisominen on kamalan tylsää, sekä karsinassa purujen seassa olevat heinänkorret olisivat nyt niiiiin makoisia. Hohhoijaa.

Niinpä mahtavan pitkäksi ja rentouttavaksi kaavailtu spa-hoitohetki vaihtuukin tehokkaaseen harjaukseen, kavioiden puhdistukseen ja harjajouhien läpikäymiseen sormin. Spai ei todellakaan taida olla pitkien hoitosessioiden ylimpiä ystäviä. Niin poni saa palkintonsa, ne makoisat heinänkorret lantakikkareidensa ja kuivikkeidensa seassa.. Jätän ruunan karsinaansa ja kipaisen katsomaan tuntilistoja. Spai menee näköjään seuraavalla HeA-tasoisten hyppytunnilla. Onneksi minulla on kuitenkin 45 minuuttia aikaa ennen tuntia, eli varustamiseen ei ollut kiirettä.

Päätän lähteä katselemaan, mitä tallituvasta löytyy. Löydänkin heti alakerran sohvalta muutaman hoitajalta näyttävän nuoren. Moikkaan heitä, ja tytöt tervehtivät reippaasti takaisin.
''Oletko sä se Spain hoitaja?'' Eräs vaaleahiuksinen tyttö kysyy rohkeasti.
''Juu, Maja siis.'' Naurahdan ja istahdan pöydän ääreen. Pöydällä on hevoslehtiä, muutamia suklaapatukan kuoria ja nuupahtaneelta näyttäviä kukkia lasimaljakossa.
''Joo, mä oon Saaga ja hoidan Ninjaa.'' Hän toteaa hymyillen.
Toinen tytöistä on sulkeutunut puhelimensa ääreen ja näyttää ujonpuoleiselta, mutta en anna sen häiritä.
''Ja sä oot vissiin... Leia?'' Kysyin ja pinnistelin muistaakseni tytön jonka näin viimekerralla tallissa hoitamassa veikeältä näyttävää ponia.
''Joo. Kiva tutustua.'' Hän sanoo ja hymyilee pienesti.
Sitten nappaan lähimmän hevoslehden käsiini ja alan hajamielisesti selailemaan sitä. Vilkaisen maneesiin, joka on tyhjä - lämmin ja aurinkoinen sää on vetänyt ratsastajat kentälle.

Kellon tikittäessä puolta päätän lähteä Spain karsinalle. Siellä jo hoikka, ujonpuoleinen tyttö onkin rapsuttelemassa Spaita.
''Moi! Sä ootkin täällä jo.'' Sanon ja hymyilen tytölle. ''Mä aloitin aika vasta siis Spain hoitajana, kutsu vaan Majaksi.''
Tyttö vaikutti hiljaiselta, mutta saimme hyvässä yhteisymmärryksessä varustettua Spain. Se ei edes erityisemmin temppuillut – mitäpä nyt steppaili ja hiukan sähelsi.

Hevosletkan keinahdellessa kentälle ehdimme jutella muutaman sanan. Tyttö vaikuttaa hiukan hermostuneelta, hän näprää ohjanperiä ja olin huomaavinani pienen käsien tärinän.
''Hyvin se kuitenkin menee.'' Yritin rauhoitella, mutta mitäpä minusta on sanomaan. Enhän ole mennyt vielä ainokaistakaan tuntia Spailla! Jännitystä ei helpottanut sekään, että kentällä selkäännoususta ei meinannut tulla yhtikäs mitään. Selkäännousutuoli oli kamalan pelottava, Spain mielen viereenkään ei voi mahtua sitä tosiasiaa, että joku sieltä hänen kyytiin tulisi! Hiukan nolona jouduinkin pyytämään ratsastuksenopettaja Meredithiä apuun, kun Spai ei meinannut kertakaikkiaan rauhoittua.

Lopulta kun ratsastaja oli selässä, jalustimet säädetty ja vyö kiristetty, sain huokaista helpotuksesta. Miten selkäännousu voi olla edes niin vaativaa! Jäin toiveikkaana katselemaan tuntia kentän laidalle. Nyt olisi ainakin avustaja, jos jokin hevonen sattuisi pudottamaan ratsastajansa..

Tunnilla ei kuitenkaan tapahtunut sellaista draamaa, kuin odotin. Ei dramaattisia säpsähdyksiä tai kenguruloikkia, ei putoamisia tai käsistä riistäytymisiä. Jotain Spai kuitenkin tuijotteli, mutta tyttö sai sulateltua hevosen hyvin avuille eikä poni loppujen lopuksi edes ehtinyt mitään tuijottelemaankaan. Toivoin itsekin olevani joskus samalla tasolla kuin kyseinen tyttö, ehkäpä vielä jonain päivänä.

Ratsastajien harjoitellessa jotain volttitehtäviä, pujahdin tallitupaan. Siellä oli hiljaista, hoitajilla taisi olla omat kiireensä. Kaivoin repustani tarkoin valitun suklaapatukan sekä vesipullon. Söin ne hyvällä halulla, pieni nälkä oli tullut huomaamattani huhkiessani tallitöissää. Vilkuilin pöydällä lojuvia lehtiä, ja käsiini osui juuri uusin hevostarvikekuvasto. Kuvissa kimalteli karvaisia riimuja, söpöjä satulahuopia ja timantein koristeltuja otsapantoja. Yhdessä kuvassa oli juuri Spain varusteiden värinen satulahuopa-suojasetti, vihreä-keltainen. Voi ei, se sopisi niin hyvin Spaille!

Eipä aikaakaan, kun aloin kuulla kavioiden kopinaa käytävän lattiaa vasten. Pujahdin talliin, ja törmäsin heti Spain ratsastajaan.
''Hei, mulla on vähän kiire. Voisitko siis sinä hoitaa Spain loppuun?'' Hän kysyi kiireisen oloisena.
Nyökkäsin, ja samalla hetkellä ratsastaja olikin jo kadonnut maisemista. Siirsin katseeni ruunaan, joka vilkuili korvat höröllä maneesin oville päin.
''No niin rasavilli, olekin kiltisti.'' Mutisin ja pujahdin ruunan karsinaan.

Hetkessä Spai hengailikin karsinassaan kulahtanut riimu päällään, kun minä ähisin sen suitsien kanssa. Kuolaimet olivat kokeneet paksun heinämuhennos-kuola-kuorrutuksen ratsastuksen aikana, joten niissä oli ollut työ jynssätä ja puhdistaa.
''Moi.'' Jokin ääni sanoi. Käännähdin nopeasti, sillä en ollut aiemmin kuullut sitä. Vastassani oli pienikokoinen, ehkä ikäiseni poika.
''Hei.''
En ollut aiemmin oikeastaan nähnytkään poikia tai miehiä hevostelemassa. Ehkä ainoastaan televisiosta tulleista lähetyksistä maailmancupin kisoista, mutta se olikin eri asia.
''Ketä sä hoidat?'' Kysyin ennenkuin poika ehtisi painua vanhan tallin puolelle.
''Öö tota.. Puhia.''

Ilta oli jo pitkällä, kun lähdin tallilta kotiin. Auringonlaskukin oli jo mennyt, vain viimeiset vivahteet vaaleanpunertavasta värinäytöksestä maalailivat taivaanrantaa. Hyppäsin reippaasti pyöräni kyytiin ja lähdin polkemaan kohti kotia. Olin oikeastaan aika onnellinen, että sain hoitaa Spaita ja vielä mitä upeammassa talliyhteisössä!