ALL GOOD EVERYTHING "Godis"

18.5.2018

Mua jännitti. Jän-nit-ti. Ihan sikana. Mä katsoin miten metsä viuhui bussin ikkunoiden takana, enkä mä ollut syönyt aamulla mitään. En mä voinut. Miten mä olisin voinut?? Iskä oli antanut luvan hakea hoitohevosta. Ikiomaa, ihanaa, hoitohevosta! Niin siinä mä sitten istuin, bussissa numero 32K, matkalla saaristoon ja mikä tärkeintä tallille.

Mä en meinannut osata jäädä oikealla pysäkillä pois, koska mua jännitti niin. Kun mä hyppäsin alas, mä juoksin kapeaa tietä pitkin että mä varmasti ehtisin! Oli pakko kaivaa kännykkä taskusta kesken juoksun, ja katsoa mitä kello oli. Ääks, tunnit alkaisi ihan kohta. Ja sehän tarkoitti vain sitä että talli tulisi olemaan ihan tupaten täysi. Olisi parempi ehtiä ennen sitä. 

Ensin mä olin väärässä tallissa. SIinä valkoisessa. Sit mä vasta huomasin sen toisen tallin, ja juoksin sinne. Paitsi että mä törmäsin johonkin. Johonkuhun.
- Tallissa ei saa juosta! Iso nainen jyrähti niin kovaa, että hyvä että mä en pyllähtänyt tallin oviaukkoon säikähdyksestä. Sillä oli musta tukka ja pelottava katse. Okei, ton tieltä mä pysyn pois.

Kun mä vihdoin löysin monen mutkan kautta oikean paikan, mä läähätin hengästyneenä ja kello oli viisi minuuttia vaille tuntien alkamisen. Mä olin tarkistanut sen netistä ja ollut varautunut niinkun iskä aina käski, mutta sit mä kuitenkin mokailin. ÄÄÄH.
- Olitko sä tunnille tulossa? Ystävällisen, tai ainkin sitä äskeistä paljon ystävällisemmän, oloinen nainen hymyili kansliasta. 
- Öö joo tai siis en tai siis... Hoitsua? 

Oli vähän noloa olla niin pihalla mutta vihdoin mä istuin Räddiksen kansliassa sen mukavan naisen kanssa ja olin sanonut sen. Että mä halusin hoitsun, mä, Melli Vuori. 
- Se on jo 22 vuotias, mutta ihan virkeä pappa, joku oranssitukkainen nainen sanoi. Nainen istui kauhean virallisenoloisessa kansliassa ja selasi kansiota miettiväisenä. Mä puristin kypäräkassia mun sylissä ja koitin olla tuijottamatta sitä naista. Mahassa kiersi tuhat perhosta, ainakin. Mitä jos mä en saiskaan hoitsua?!
- Okei, mä sanoin mutta mä kuulostin ihan meidän kissan vinkulelulta kun mua jännitti siis ihan sikana.

Ei mua haitannut jos se oli vähän vanha, kun mä halusin vaan saada hoitsun. Se nainen sanoi että sen nimi on Inga ja että se täällä vähän niinku talli mestari. Mä vaan nyökyttelin kun se esitteli paikat ja vaihdoin painoa toiselta jalalta toiselle kun se rupes pitämään mainospuhetta niistä kaikista ratsastustunneista. Mun kuulemma kannattais mennä alkeiskurssille, koska sit mä voisin joskus päästä ratsastamaan Godiksella.

GODIS. Se oli mun, MUN, hoitohepan nimi. Inga jätti mut ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen ihan yksin talliin. Godiksen boksi oli ison tallin puolella, heti tokana kun ovesta tultiin sisään. Mä suunnilleen syöksyin sen karsinalle ja vedin oven ihan varovasti auki. Mutta ei se säikähtänyt, se vaan katsoi mua vähän tylsistyneen näköisenä ja kun mä menin sen luo, se haisteli mun kättä. Sen pitkät turpakarvat kutitti. 
- Miten ihana sä oletkaan, mä huokaisin ihastuksissani, kun se antoi mun silittää sen kaulaa ihan tosta noin vaan. Mun vanha hoitoheppa Suomessa oli ollut kiukkuinen. Ei sitä ollut saanut silittää, yhtään. Mutta Godis katsoi mua isoilla lempeillä silmillään ja puhalsi lämmintä ilmaa mun käsille.

Ehkä tänne Ruotsiin muuttaminen ei ollutkaan niin tyhmää. Koska nyt mä voisin harjailla Godista aina kun iskä oli töissä, eli suunnilleen joka ilta. 

- Mä meen tolla tunnille, joku isompi tyttö ilmoitti niin että mä taas säikähdin. Miks mä olin tänään niin säikky?? 
- Okei, mä vaan nyökkäsin ja pujottauduin pois Godiksen karsinasta vilkaisten sitä vielä olkani yli. Mä olisin halunnut harjata sitä ja viettää aikaa sen kanssa, mutta se isompi tyttö näytti niin äkäiseltä että en mä uskaltanut jäädä siihen hengaamaan. Sitä paitsi, nyt mä ainaskin ehtisin ilmoittautua ratsastamaan. Jes!